sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

THERMACARE-LÄMPÖTYYNY

Pääsin testaamaan Buzzadorin kautta ThermaCare-lämpötyynyjä.

Buzzadorina minulla on siis mahdollisuus päästä kokeilemaan ja kertomaan mitä pidän erilaisista tuotteista ja palveluista.
Kun pääsen mukaan kampanjaan, minun tarvitsee kertoa niistä ystäville ja tutuille kasvotusten,Facebookin, Twitterin, Blogin yms. välityksellä, sekä lähettää salamaraportti tämän jälkeen.

Kampanja-ajan lähestyessä loppua, täytyy minun lähettää loppuraportti, jossa kerron rehellisen mielipiteeni tuotteesta.

Buzzadorina oleminen ei maksa minulle mitään, enkä saa tästä myöskään palkkaa, mutta kiitoksena saan pitää testaamani tuotteet.

Nyt itse testiin:






Paketti sisälsi 2 pkt lämpötyynyjä testattavaksi minulle ja 6 pkt jaettavaksi.
Tuote on tarkoitettu niskalle, hartioille ja ranteisiin.

Tuote on tarkoitettu tehokkaaseen ja kohdennettuun kivunlievitykseen lihaksissa ja nivelissä seuraavien olotilojen yhteydessä:

Lihasjännitys
Ylirasitus
Venähdykset
Revähdykset
Nivelrikko (Artroosi)

ThermaCare-lämpötyyny rentouttaa jännittyneitä lihaksia ja lisää verenkiertoa. Lämpötyyny pysyy lämpimänä 8 tuntia, minkä jälkeen vaikutus kestää vielä seuraavat 8 tuntia.
Tehokasta kivunlievitystä koko päivän ajaksi- ilman lääkeaineita.

ThermaCare-lämpötyyny on pakattu ilmatiiviiseen pussiin. Kun pussi avataan, tuote joutuu kosketuksiin ilman kanssa, ja patentoidut lämpösolut aktivoituvat. ThermaCare-lämpötyyny lämpenee asteittain noin 30 minuutin ajan hoitolämpötilaan (40°C).

Tuotetta ei tule käyttää herkällä, sairaalla, vaurioituneella tai rikkinäisellä iholla. Ihoalueella, jolla on mustelmia tai turvotusta. Kehonosilla, jotka eivät tunne kuumuutta.

ThermaCare-tuote voi aiheuttaa palovammoja, joten ihoa pitää tarkistaa usein käytön aikana. Mikäli iho ärtyy, tai huomaa palovammoja, tuote pitää poistaa välittömästi. 




Paketista otettu ja lämmennyt lämpötyyny näyttää tältä:

Kokeilupäivänä olin joutunut töissä koko päivän istumaan koneen ääressä,  joten hartiat oli  todella kipeät.
Lämpötyynyn käyttö oli helppoa. Paperi puoliksi irti, asettelu kipu kohtaan ja sen jälkeen paperi kokonaan irti ja liimaus paikalleen.
Itse laastarin liimalle allergisena mietin, kuinkahan käy tämän kanssa kun liima tuntui aika vahvalta, mut mitään allergista reaktiota ei tullut.

Tyynyn lämpö yllätti. Tuntui tosi miellyttävältä, eikä ollut ollenkaan liian kuuma. Hartiajumi alkoi hellittää parin tunnin päästä. Pidin tyynyä melkein 8 tuntia. Olo oli rento sen jälkeen sekä hartiakipu poissa. 

Normaalisti käyttämäni kipugeelit ei tuo tällaista tunnetta ja geeliäkin saa olla lisäämässä tuon tuosta. Tämän perusteella voin siis lämpimästi suositella ( ja varmasti tulen itsekkin tätä myös ostamaan) ThermaCare-lämpötyynyä käytettäväksi hartiakipuihin, vaikka tuote mielestäni hieman kallis onkin jos usein joutuu käyttämään.
Pakkaus sisältää 3 kpl lämpötyynyjä ja hintaa on 11,50 €.

Mikäli haluat tietää lisää Buzzadorista, voit tutustua siihen täällä.

Mikäli itse haluat liittyä buzzadoriksi, voit tehdä sen tästä.

Minun käyttäjätunnukseni on eppu123, ja olisin iloinen mikäli haluat ilmoittaa minut suosittelijaksesi. :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti